Toimintakertomus 2016

Viitosten Kerho – The Club of Fives ry.

Jäsenistö

Kerhon jäsenmäärä vuoden lopussa oli 41

Uusia jäseniä ei Kerhoon liittynyt vuoden aikana

Kerhosta erosivat Holstila-Sandrèn Maija-Liisa ja Tammisto Antero. Jäsenlistalta poistettu Kostadinov Theodosi. Jäsenmaksusta vapautettu 2016 Vili Peippo.

Tiedotus

Kerhon tiedotus on hoidettu sähköpostilla, kerhon ilmoitustaululla sekä  Kerhon internetsivuilla http://oh5aa.esy.es/ ja satunnaisesti SRAL lehdessä.

Leiritoiminta

Kesäleiri pidettiin 3.7.2016

Kerhoillat

Kerhoiltoja on vietetty myös kesäaikaan tavalliseen tapaan tiistaisin klo 19-21 kerhohuoneella. Joulukahvit juotiin 20.12 kerhoillan yhteydessä.

OH5-Piiritoiminta

Viitospiirin palaveri pidettiin  Elimäellä 12.11.2016.

Koulutus

Vuonna 2016 ei ole koulutusta järjestetty.

Kilpailutoiminta ja muu aktiviteetti

Kerhon kutsulla on osallistuttu kaikkiin Suomessa järjestettyihin kansallisiin HF-kilpailuihin. SRAL:n peruskilpailun kaikkiin osakilpailuihin (12 kpl) on osallistuttu. Kerho on osallistunut majakkalaivatapahtumaan 20-21.8.2016. Kkerhon kesäleiri pidettiin 3.7.2016

Hankinnat ja lahjoitukset

Hankittiin DMR toistin

Kerhon radioasemat

Kerhoaseman katolla on HF-multibandivertikaali AV-640 sekä 2m/70cm dualbandivertikaali. Rnet-toistimen paikalle asennettiin vuonna 2016 DMR toistin.

Talous

Kerhon taloudenhoito on perustunut jäsenmaksutuloihin ja satunnaisiin kirpputorituottoihin.

Hallitus

Hallitus on kokoontunut toimikautenaan kolme kertaa.